Weberin maanvarainen lämpölattia pientaloon on nopea toteuttaa ja miellyttävä asua

Pientaloissa suositun lattialämmityksen käyttömukavuus on parhaimmillaan Weberin maanvaraisella pientalolattialla, sillä sen lämpötila säätyy ulkolämpötilan vaihdellessa huomattavasti nopeasti. Kimmo Mansikkaviita valitsi Seinäjoelle vuonna 2016 rakentamansa Hartman Kodin alapohjaksi Weberin itsetasoittuvasta ja nopeasti kuivuvasta Plaano-lattiatasoitteesta toteutetun alapohjan alun perin nopean neljän kuukauden rakentamisajan vuoksi, mutta kahden vuoden käyttökokemuksella hän on todennut ratkaisun tarjoavan myös erinomaisen asumismukavuuden.

Tositarina: Plaano Pientalolattia

Kimmo Mansikkaviidan pientalohankkeessa hän haki yhdessä Hartman Kodin kanssa ratkaisuja, joilla rakentamista voidaan nopeuttaa turvallisesti.

”Neljän kuukauden rakennusaika toteutui täysin suunnitellusti. Lattiavalun kuivuminen oli aikataulun kriittinen kohta, ja nopeasti kuivuvan Plaanon käytöllä aikataulusta lähti heti pois noin kaksi kuukautta. Rakennusaikaa voitiin nopeuttaa turvallisesti, sillä laatan kuivuminen varmistettiin langattomasti luettavilla kosteusantureilla”, Kimmo Mansikkaviita sanoo.

Plaano-lattiasta vesi poistuu pääosin kemiallisen kovettumisreaktion seurauksena, kun taas esimerkiksi kuutiometrissä betonia on noin 150 litraa vettä, josta valtaosa poistuu haihtumalla huoneilmaan ja tuuletuksen kautta ulos.

”Plaano-lattia voidaan pinnoittaa ja kosteissa tiloissa vedeneristää yli kymmenen viikkoa betonilattiaa nopeammin. Aikaero on huima”, Mansikkaviita sanoo.

Aikataulusyistä johtuen kohteessa päädyttiin käyttämään webervetonit 120 Reno Saneeraus Plaanoa, joka on päällystettävissä jopa 1–3 päivän jälkeen. Normaalisti lattiarakenteessa käytetään webervetonit 130 Core Comfort Plaanoa.

”Nopean kuivumisajan ja rakentamisen nopeutumisen lisäksi Plaano-lattian etuna tulee ikään kuin kaupan päälle huomattavan nopea lämpötilan säätyminen”, Kimmo Mansikkaviita sanoo.

Sisälämpötila pysyy tasaisena ulkolämpötilan vaihdellessa

Mansikkaviidan omakotitalossa Plaano-lattian paksuudeksi riittää hyvin 50 mm. Ohuen rakenteensa ansiosta myös lattialämmitys reagoi erittäin nopeasti ulkolämpötilan vaihteluihin. Lämpötilan nopea säätö parantaa asumismukavuutta ja säästää merkittävästi energiaa talon koko elinkaaren aikana.

Lattiassa on vesikiertoinen lattialämmitys. Lattiapinnoitteena on vinyylilauta ja kosteissa tiloissa laatta.

”Sisälämpötila on pysynyt samana, vaikka ulkolämpötila on vaihdellut välillä esimerkiksi talvisin nopeastikin. Lattialämmitys yhdessä Plaano-lattian kanssa on todella mukava ja viihtyisä”, Mansikkaviita sanoo.
Lattialämmitys on yleistynyt helppona, yksinkertaisena ja asumismukavuutta lisäävänä lämmitysmuotona. Weberin nykyaikainen lämpölattia on jalalle miellyttävän lämmin ja lämpö jakautuu laatassa tasaisesti.
Mansikkaviidan perheessä on neljä lasta, ja kaikki ovat olleet tyytyväisiä uuden kodin sisäolosuhteisiin ja asumisviihtyvyyteen.

Mansikkaviidan mukaan nopeasta rakentamisaikataulusta on paljon hyötyä sekä pientaloa rakennuttaville perheille että talotoimittajalle.

”Jokainen säästetty kuukausi säästää rahaa esimerkiksi tilapäisestä vuokra-asunnosta ja laitevuokrista työmaalla. Ammattimaisessa rakentamisessa aikataulun tiivistäminen nopeuttaa läpimenoaikoja, nostaa kapasiteettia ja tuo lisää myyntieuroja samaan aikaan kun pääomaa sitoutuu vähemmän.”

Pientalohankkeen tavanomainen kesto on 8–12 kuukautta.

Erinomaiset lujuusominaisuudet

Hartman Koti on käyttänyt pumpattavaa Plaano-tasoitetta jo vuosia kaksikerroksisten pientalojen välipohjassa. Lattialämmityksen sisältävä rakenne on Plaanolla nopea toteuttaa ja 30 mm:n Plaano parantaa myös välipohjan askelääneneristävyttä.

Vaikka Plaano-tasoitteen nopea kuivumisaika oli Mansikkaviidalle ja talon toimittaneelle Hartman Kodille ensisijainen syy kokeilla sen käyttöä myös alapohjassa, matkan varrella kuituvahvisteisesta tasoitteesta on noussut esiin myös muita etuja lattialämmityksen nopean reagoinnin lisäksi.

”Alapohjarakenteessa Plaanon käyttöä puoltavia lisäargumentteja ovat myös sen erinomaiset veto- ja puristuslujuus sekä lävistyskestävyys. Plaanon lujuus ja hyvä kuormituksenkestävyys helpottavat rakennesuunnittelua. Esimerkiksi kantavien väliseinien kohdalla päästään yksinkertaisemmilla ja sitä kautta kustannustehokkaammilla ratkaisulla”, Kimmo Mansikkaviita sanoo.

”Rakentaminen sujui hyvin ja Plaano-lattian osalta sain Weberiltä erittäin hyviä neuvoja ja ohjeita. Plaano-lattia on osoittautunut sekä rakentamisen että asumisen kannalta todella hyvin toimivaksi ratkaisuksi”, Mansikkaviita tiivistää kokemuksensa.

Pumpattavien lattiatasoitteiden ja muurattujen rakenteiden tuotepäällikkö Hassan Raad Weberiltä painottaa, että erinomaisten lujuusominaisuuksien ja nopean kuivumisen ansiosta Plaanon käyttö nopeuttaa ja yksinkertaistaa rakentamista monin tavoin.
”Plaanoa käytettäessä helposti levitettävä lasikuituverkko riittää kutistumien hallintaan ja raudoitusta tarvitaan vain tulisijojen ja muiden hyvin painavien kuormien kohdalle.”

Plaanolla nopeutta ja laatua taloudellisesti

Itsetasoittuvalla ja kuituvahvistetulla Plaanolla saadaan kerralla valmis ja tasainen alusta lattianpinnoitteelle, kun taas esimerkiksi betonista laattaa joudutaan usein tasoittamaan vielä valun jälkeen käsin. Lukuisat työvaiheet pidentävät rakennusaikaa ja nostavat kustannuksia. Nopeaan toteutukseen ja kuivumiseen yhdistyy myös erittäin korkea ja tasainen pinnan laatu, mikä nopeuttaa lattiapinnoitteen asennusta ja näkyy talon asukkaille päivittäin koko käyttöiän.

Hassan Raad korostaa, että Wiisteen kosteusantureilla voidaan varmistaa koko talon kuivumisolosuhteiden pysyminen hallinnassa.

”Tiedämme tarkalleen, miten nopeasti Plaano kuivuu erilaisissa ympäristöolosuhteissa, mutta Wiisteen anturit toimivat laadunvarmistuksena koko rakennukselle”, Hassan Raad sanoo.

”Huomattavasti lyhyemmän kuivumisajan lisäksi Plaanon etuna on myös se, että sillä vältetään halkeilu ja käyristyminen. Alapohjalaatan osalta pumpattavalla lattiatasoitteella saavutetaan helposti ja nopeasti laadukas lopputulos, joka nopeuttaa myös lattianpäällysteen asennusta ja parantaa lopullisen pinnan laatua.”

Ota yhteyttä Saint-Gobainin suunnittelijapalveluun!

Onko sinulla kysyttävää Weberin tuotteista tai ratkaisuista?  Ota yhteyttä Saint-Gobainin suunnittelijapalveluun, niin autamme mielellämme.

Vertaile valittuja tuotteita.

Vertaa