Saint-Gobain on Top Employer 2019 -huipputyönantaja
Saint-Gobain on jälleen palkittu Top Employer -sertifikaatilla niin Suomessa, Euroopassa kuin kansainvälisestikin: olemme nyt Top Employer Suomi, Top Employer Europe ja Top Employer Global 2019.
Tunnustus on myönnetty panostuksestamme henkilöstömme kehittämiseen ja henkilöstökäytäntöjemme jatkuvaan parantamiseen.
Tunnustus annettiin Saint-Gobainin Suomen toiminnoille jo kolmatta kertaa peräkkäin. Sertifioinnin on myöntänyt Top Employer Institute – itsenäinen, kansainvälinen ja puolueeton työnantajia tutkiva ja sertifioiva toimija. Sertifiointiin osallistuneita auditoitiin kymmenellä eri osa-alueella; kysely koostui yli sadasta kohdasta, jotka kattoivat yhteensä 600 henkilöstöjohtamiseen liittyvää toimintatapaa. Näitä olivat muun muassa osaamisen kehittäminen ja johtaminen, yrityskulttuuri ja urakehitysmahdollisuudet. Erotuimme kansainvälisessä vertailussa eduksemme erityisesti uusien työntekijöiden sitouttamisen, henkilöstön osaamisen kehittämisen ja urakehityksen johtamisen suhteen.
Tänä vuonna Top Employer -sertifikaatin sai maailmanlaajuisesti noin 1500 yritystä 118 maassa viidellä eri mantereella. Saint-Gobain on yksi niiden 14 yrityksen joukossa, joille maakohtaisten sertifikaattien lisäksi myönnettiin Top Employer Global 2019 -tunnustus. Palkinto osoittaa, että olemme yrityksenä sitoutuneet edistämään erinomaisia työskentelyolosuhteita ja kyenneet luomaan turvallisia työympäristöjä ympäri maailmaa.
