K-Rauta Espoon keskuksessa remontoitiin laatu edellä
Kun K-Rauta Espoon keskuksen sosiaalitiloihin alettiin suunnitella remonttia, oli heti selvää, että tuotteet halutaan Weberiltä.

Espoossa, Turunväylän varrella sijaitseva K-Rauta Espoon keskus avattiin jo vuonna 1983. Nelikymppisiään juhliva rautakauppa on vuosien varrella kasvanut, ja tilat ovat jääneet pieniksi.
– Henkilökunnan tilat oli mitoitettu 80-luvun työntekijämäärän mukaan, mikä ei vastannut meidän nykyistä tarvettamme. Tilat on nyt rempattu täysin, ja esimerkiksi entiset sosiaalitilat ja neuvotteluhuoneet vaihtoivat remontissa paikkaa. Samalla uusittiin myös wc-tilat, kertoo K-Rauta Espoon keskuksen myyntipäällikkö Niklas Kilkka.
Remontti tehtiin tuotteet ja laatu edellä
Uusituissa tiloissa väliseinät on tehty Leca EasyLex -harkoilla. Leca EasyLex toimii hyvin kevyissä väliseinissä, ja se on myös kosteusteknisesti helppo ja turvallinen valinta. Seinien muurauksen käytettiin Weber OL 15 ohutsaumalaastia. Kaikki remontissa käytetyt laasti- ja tasoitetuotteet ovat Weberiltä.
– Oli heti selvää, että haluamme tuotteet Weberiltä. Tiesimme, että saamme varmasti hyvät materiaalit käyttöön, ja lisäksi pystyimme samalla kehittämään ja syventämään yhteistyötä kaupan ja Weberin välillä, Niklas Kilkka sanoo.
– Remontissa mentiin tuotteet ja laatu edellä. Käytettyjen tuotteiden ominaisuudet sopivat hyvin kohteeseen, täydentää aluemyyntipäällikkö Matti Lemmetti Weberiltä.
Wc-tilat pysyvät puhtaina hyvillä pohjatuotteilla
Remontissa uusittiin täysin henkilökunnan käytössä olevat wc-tilat. Kohteessa käytettiin Weberin kylpyhuonejärjestelmän tuotteita lattiamassasta märkätilatasoitteisiin ja kaivolaippaan. Vedeneristystä parannettiin Weber Vetonit vahvikenauhalla, ja tiivissä lopputuloksessa hyödynnettiin kellastumatonta silikonia.
– Laadukkailla tuotteilla tehdyt tilat ovat helppo puhdistaa, mikä on erityisen tärkeää yhteisissä tiloissa, Lemmetti huomauttaa.
Syksy alkaa uusissa sosiaalitiloissa
Sosiaalitilojen remontti tehtiin kesän aikana, ja työntekijät pääsivät nauttimaan uusituista tiloista syksyllä. Urakoitsijana kohteessa toimi Karirakenne Oy.
– On mukava aloittaa syksy uusissa tiloissa. Hyvin uusittujen tilojen pitäisi kestää nyt seuraavatkin 40 vuotta, Kilkka toteaa.

